|
Marsilaiset tarkkailemassa Maan asukkaita. Helsingin kuvalehden kuvitusta vuodelta 1909. |
Takavuosina uskottiin elämän olevan yleistä koko
maailmankaikkeudessa, sitä oletettiin olevan muillakin aurinkokunnan
kappaleilla kuin Maassa. Kuuluisa tähtitieteilijä William Herschel,
joka vuonna 1781 löysi Uranuksen, ehdotti jopa Auringon olevan asuttu
kuuman kaasukerroksen alla!
Tällaisia asioita
pohti myös suomalainen Edvard Engelbert Neoviuksella, kun hän
vuonna 1875 julkaisi kirjan Vår tids största uppgift. Siinä
hän esitti varsin huikean suunnitelman yli 20 000 sähkölampun
sijoittamiseksi korkealle vuorelle yhteydenpitoon Marsin oletettujen
asukkaiden kanssa. Neovius oli pohdiskeluissaan myös tekniikan
eturintamassa, sillä tuossa vaiheessa keinotekoiset valaisimet
olivat lähinnä kokeilujen asteella (Neovius käytti ilmeisesti
ilmaisua ”galvaniska ljusapparater”), Edisoninkin ensimmäinen
hehkulamppua koskeva patenttikin rekisteröitiin vasta 1878.
Neoviuksen kirja herätti aikoinaan sen verran huomiota, että se
käännettiin myös saksaksi, ranskaksi ja venäjäksi, ei kuitenkaan
suomeksi.
Neovius ei tyytynyt
vain epämääräiseen visioon, vaan hänellä oli hyvinkin
yksityiskohtainen suunnitelma lähetettävän viestin sisällöstä.
Seuraava lainaus on Raimo Lehden kirjasta Leijonan häntä, jossa
selitetään laajemminkin Neoviuksen ajatuksia: ”Kirjansa
loppuosassa Neovius selostaa yksityiskohtaisesti viestiä, jonka hän
on suunnitellut valomerkkien avulla Marsiin lähetettäväksi.
Viestin perusidea on seuraava: Ensin rakennetaan aritmetiikan
yksinkertaisimmista käsitteistä, kokonaisluvuista,
peruslaskutoimituksista ja järjestysrelaatioista rakennelma. Tämä
laajennetaan seuraavaksi sisältämään alkeisgeometriaa,
muodollisen logiikan operaatioita ja lopuksi Aurinkokuntaa sekä
viestin lähettävää ihmistä koskevaa reaalitietoa.” Neovius oli
siis hyvin samoilla linjoilla kuin SETI-projektin pioneerit lähes
vuosisata myöhemmin!
|
Marsin näkyvyys vaihtelee suuresti oppositiosta toiseen. Kuva Lowellin kirjasta Mars (1896, toinen laitos). |
Kun Maa ja Mars kiertävät radoillaan Auringon ympäri, nopeammin
liikkuva ja lyhyempää rataa kiertävä Maa ohittaa Marsin noin 780
päivän välein. Tällöin Mars näkyy vastakkaisessa suunnassa kuin
Aurinko ja on lähellä Maata. Tälle asetelmalle käytetään
nimitystä oppositio. Marsin rata poikkeaa huomattavasti ympyrän
muodosta, tämän johdosta sen etäisyys Maasta vaihtelee suuresti
oppositiosta toiseen ollen lyhimmillään 56 miljoonaa kilometriä,
pisimmillään taas vähän yli 100 miljoonaa kilometriä. Vuonna
1877 oli yksi parhaista oppositioista, jolloin sen pinnanmuodot
olisivat poikkeuksellisen hyvin havaittavissa.
|
Schiaparellin Mars-kartta vuodelta 1877. |
Kun
oppositio pari vuotta myöhemmin koitti, monet tähtitieteilijät ja
tähtitieteen harrastajat (1800-luvulla ero käytettävissä
laitteissa ei ollut vielä niin suuri kuin nykyään) tekivät
havaintoja Marsista. Suurinta huomiota herättivät italialaisen
Giovanni Schiaparellin havainnot, jotka hän julkaisi kartan muodossa
seuraavana vuonna. Schiaparelli
havaitsi Marsin pinnalla suoria kapeita piirteitä, joista hän
käytti italian sanaa canali, joka voi tarkoittaa niin
keinotekoista kun luonnollistakin muodostelmaa. Oikea
englanninkielinen käännös olisi ollut channel (esim. The
English Channel), mutta se käännettiin sanalla canal, joka
tarkoittaa nimenomaan keinotekoista kanavaa. Vaikka useimmat saman
opposition aikaan Marsista havaintoja tehneet eivät moisia piirteitä
havainneet, niin nämä eivät saaneet läheskään vastaavaa
huomiota. Tämä johtui siitä, että Schiaparelli oli jo tuolloin
hyvin arvostettu aurinkokunnan tutkija, osa vähän epämääräisempiä
havaintopiirroksia tehneistä amatöörejä.
|
Marsin kartta Flammarion kirjasta La planète Mars et ses conditions d'habitabilité, 1892. |
Havainnot Marsista saivat muiden planeettojen asukkaita pohtineiden
mielikuvituksen suorastaan laukalle. Vaikka Schiaparelli ei alunperin
esittänyt suorien linjojen olevan keinotekoisia, monet muut tutkijat
ja etenkin lehdistö ja suuri yleisö tekivät tämän
johtopäätöksen. Ehkä eniten Mars-huumaa levittivät hyvin
vaikutusvaltainen tähtitieteen popularisoija Camille Flammarion ja
itseoppinut amerikkalainen tutkja Percival Lowell.
|
Lowellin Mars-piirroksessa näkyy monimutkainen kanavien verkosto (Lowell, Mars 1896, toinen laitos). |
Lowell perusti Arizonan Flagstaffiin observatorion nimenomaan
Mars-tutkimuksia varten. Hän ja hänen yhteistyökumppaninsa
julkaisivat sillä tekemiensä havaintojen perusteella hyvin
yksityiskohtaisia karttoja Marsista, kartoissa kanavat näkyivät
usein kahtena rinnakkaisena viivana. Viivat muodostivat myös
eräänlaisen verkoston solmukohtineen. Lowell levitti karttojaan ja
ajatuksiaan Marsin sivilisaatiosta kirjoittamissaan yleistajuisissa
kirjoissa.
Kaikki tutkijat
eivät kuitenkaan kanavia nähneet, vaikka heidän käytössään oli
vastaavan tasoisia tai parempi kaukoputkia kuin Lowellilla. Lowell
puolustautui sillä, että ehkä kaikilla ei ollut yhtä tarkka näkö
kuin hänellä, toisaalta Flagstaffin sijainti korkealla vuoristossa
mahdollisti paremmat havainto-olosuhteet kuin lähempänä
merenpinnan tasoa. Kirjoissa ja lehtiartikkeleissa suorastaan
korostettiin Lowellin ja hänen kilpailijansa William Pickeringin
havaintojen vaatimaa karskia, lähes herooista,
löytöretkeilijämeininkiä. Tämän lisäksi piirrosten ja
karttojen yksityiskohtaisuus loi myös vaikutelman suuresta
tarkkuudesta.
|
Lowellin vuoden 1908 kirjassa Mars As the Abode of Life kanavaverkostot muuttuivat yhä monimutkaisemmiksi. Tässä teoksessa Lowell esittää myös yksityiskohtaisia vertailuja havaitsemansa kanavaverkoston ja ihmisten rakentamien verkostojen, kuten rautatielinjojen, välillä. |
Mutta epäilijöitä
siis riitti. Esimerkiksi William Pickeringin veli Edward Pickering,
tähtien spektroskopian uranuurtaja ja Harvardin observatorion
johtaja, oli raivoissaan siitä, että hänen pikkuveljensä haaskasi
Andeille suuntautuneella matkalla arvokasta havaintoaikaa tekemällä
piirroksia Marsista!
Kreikkalainen Eugené Antoniadi oli aluksi
innostunut Flammarionin kirjassa olleista kanavakartoista niin
paljon, että oli valmistanut niiden avulla pallokartan Marsista.
Tekemällä enemmän havaintoja itse, hän kuitenkin alkoi epäillä
kanavien todellisuutta. Hän teki sarjan kokeita, joissa hän osoitti
ihmismielen voivan luoda illuusion kuvassa, joka oikeasti koostui eri
kokoisista läiskistä (tämä ei kuitenkaan estänyt häntä
piirtämästä Merkuriuksesta karttoja, jotka perustuivat jokseenkin
yhtä paljon mielikuvitukseen).
|
Hugo Gernsbackin Electrical Experimenter -lehdessä esitettiin visio siitä, miten marsilaiset voisivat kanaviaan rakentaa. |
Epäilyksiä herätti myös se, että
eri havaitsijoiden samalla havaintogeometrialla piirtämät kuvat
kanavista saattoivat erota suurestikin yksityiskohdiltaan. Ja vuonna
1911 uutisoitiin marsilaisten rakentaneen kaksi jättimäistä
kanavaa kahdessa vuodessa, näin paljon näytti kanavarakenne
muuttuneen edellisestä oppositiosta. 1900-luvun alussa suurin osa
tähtitieteen ammattilaisista olikin epäilevällä tai kielteisellä
kannalla kanavien suhteen.
Havainnot kanavista olivat melkein pelkästään ihmissilmällä
kaukoputken läpi tehtyjä. Suomalaisessakin
lehdistössä tietoja, joiden mukaan kanavat oli saatu kuvattua
Lowellin observatoriossa. Lehdissä ja kirjoissa julkaistut valokuvat
olivat kuitenkin melkoista suttua, mikä sai Lowellin
puolustautumaan, että kanavat näkyivät paremmin alkuperäisillä
negatiiveilla. Valitettavasti läheskään kaikki eivät voineet
niilläkään kanavia erottaa. Kysymys jäi tältä osin
ratkaisematta myös siksi, että tuon aikaisella tekniikalla
valotusajat olivat sen verran pitkiä, että ilmakehän aiheuttamat
häiriöt sumensivat kuvia, periaatteessa paljain silmin pystyi
erottamaan lyhtyaikaisen rauhallisuuden hetkinä pienempiä
yksityiskohtia, kuin valokuviin oli mahdollista ikuistaa.
|
Marsilaiset varokaa! Täältä tulee T.A. Edison! |
Sensaatiomaisten
lehtijuttujen ohella Marsin kanavien herättämä huuma inspiroi
populaarikulttuuria. H.G. Wellsin klassikkoromaanissa War of the
Worlds (1898) marsilaiset hyökkäävät Maahan, tästä Orson
Wellesin ”uutislähetyksen” muotoon tekemä kuunnelma herätti
pienimuotoista paniikkia vuonna 1938. Tätä paniikkia tosin
liioiteltiin huomattavasti tuonaikaisessa lehdistössä. Garrett P.
Servissin Edison’s Conquest of Mars (1898) käänsi asetelmaan
tavallaan päälaelleen. Kirjassa tuolloin elossa ollut Thomas Alva
Edison ja muut Maan merkkihenkilöt käynnistävät vastahyökkäyksen
ja valloittavat Marsin!
|
Marsilaiset olisivat epäilemättä halunnet ostaa Kirkin saippuaa. |
Ehkä
hienoin kuvaus Marsin asukkaista oli kuitenkin Edgar Rice Burroughsin
Barsoom-sarja, jonka ensimmäinen teos Princess of Mars ilmestyi
vuonna 1912. Siinä John Carter siirtyy Marsiin eli Barsoomiin
eräänlaisella teleportaatiolla. Marsin alhaisemman painovoiman
ansiosta hänestä tulee supersankari, joka tietenkin pelastaa
prinsessa Dejah Thorisin ja menee hänen kanssaan naimisiin. Se, että
prinsessa muiden barsoomilaisten tavoin munii munia, ei millään
tavalla hidasta heidän lisääntymistään.
|
Olikohan kappaleen A Signal From Mars (1901) tekijä Raymond Taylor kuullut Neoviuksen ajatuksista? |
|
Hubble-avaruusteleskoopin kuvassa Marsista ei kanavia näy. (NASA, ESA, the Hubble Heritage Team (STScI/AURA), J. Bell (ASU), and M. Wolff (Space Science Institute)) |
Tiedeyhteisön kanavia kohtaan tuntema mielenkiinto alkoi hiipua
viimeistään Lowellin kuoleman jälkeen 1916. Tosin vielä
50-/60-lukujen vaihteessa esitettiin, että jotkut Marsin pinnalla
havaitut vuodenaikojen kuluessa vaihtelevat piirteet voisivat liittyä
kasvillisuuteen. Viimeistään luotainlennot kuitenkin osoittivat,
että Mars oli hyvin eloton kappale, jos siellä on elämää, niin
se lienee mikrobien kaltaista ja todennäköisesti syvemmällä
maaperässä, vai pitäisikö sanoa marsperässä.
Luovaa ja vähän villiäkin mielikuvitusta käytetään kuvaillessa ja kuviteltaessa eksoplaneetoilla vallitsevia olosuhteita. Voin kuvitella Lowellin, Antoniadin ja Neoviuksen myhäilevän jossakin kaukana...
Lähteitä ja lisälukemista
Karttunen, Hannu:
Vanhin tiede
Lane, K. Maria D.:
Geographies of Mars
Lehti, Raimo:
Leijonan häntä
Rooney, Anne:
Mapping the Universe