Ajoittaisen joutilaisuuden ylistys

Houdini osaa kotvia.

Jenny Kangasvuon, Jonna Pulkkisen ja Katri Rauanjoen kirja Kotvimisen vallankumous on terve tullutta lukemista aikana, jona mainostetaan kaiken maailman tehokkaan ajankäytön oppaita. Ja ironista kyllä sekin on omalla tavallaan ajankäytön opas: se kehottaa varaamaan aikaa tekemiseen, joka ei suoranaisesti liity kulloiseenkin työtehtävään.

Kirja alkaa käsitteiden määrittelyllä, sanalla kotviminen kirjoittajat tarkoittavat työn edistymiselle välttämättömiä taukoja, joiden aikana voi ajatella kaikessa rauhassa, varata akkuja, joskus jopa tehdä alta pois pikku hommia, jotka täytyy joskus kuitenkin tehdä. Monesti tällainen toiminta tai näennäinen toimimattomuus avaakin umpisolmussa olleen tilanteen, palikat loksahtelevat paikoilleen kuin huomaamatta. Kotviminen on siis positiivista työtehtävän välttelyä tai viivyttämistä, suuremmassa aikaperspektiivissä se auttaa siitä suoriutumista. 

Eräänlaisena vastakohtana kotvimiselle on vääjääminen, jolla tekijät tarkoittavat epätoivotun tehtävän välttelyä ja sellaista aikaansaamattomuutta, josta ei yleensä mitään hyvää seuraa. Toki vääjääminenkin voi joskus johtaa positiiviseen lopputulokseen: itse lykkäsin mielestäni joutavan ja työlään raportin tekoa aivan deadlinen kynnykselle, jolloin kävikin niin, että joku riittävän korkealla hierarkiassa ollut ilmeisesti jakoi mielipiteeni ja kyseinen tehtävänanto peruttiin. Raportin jo tehneet työkaverini eivät kyllä arvostaneet leveää hymyäni.

Kotvijat kirjansa julkistusbileissä.

Kirjassa esitellään kotvimisen historiaa niin maailmalla kuin Suomessakin. Yksi käytetyistä esimerkeistä on suomalainen peruskoulu, joka eroaa monen muun maan koulujärjestelmästä siten, että lapsilla on enemmän aikaa taide- ja taitoaineisiin, leikinomaiseen toimintaan ja lepoon. Tästä huolimatta suomalaiset koululaiset ovat aivan viime vuosiin pärjänneet erinomaisesti verrattuna maihin, joissa oppitunteja on enemmän ja ne ovat teoreettisemmin painottuneita. Asioiden sulattelu vaatii aikansa.

Kirjan kärkevin kritiikki kohdistuu nykyiseen työelämään; sitä voidaan pitää jopa sairaskertomuksena. Etenkin tietotyö on hyvin sirpaloitunutta, kalenteri täyttyy helposti suurella määrällä erilaisia työtehtäviä. Kun rientää kokouksesta kokoukseen, vastaa välissä muutamaan sähköpostiin ja niin edelleen, niin tekee kyllä koko ajan töitä, mutta tekee niitä suurella todennäköisyydellä melko huonosti. Kahvitauko tai vaikkapa kävely ulkoilmassa voi paitsi tuoda ratkaisun vaikealta näyttävään pulmaan, niin myös tuoda yllättäviä oivalluksia. Ja monesti kulloiseenkin työhön liittymätön "hyödytön" tekeminen voikin nousta avainrooliin myöhemmässä elämässä.

Monet kirjan esimerkeistä kertovat luovasta työstä, kuten kirjoittamisesta, mutta niitä voi soveltaa monille muillekin aloille. Kirjoittajat tarjoavat myös neuvoja hyödyllisestä kotvimisesta, miten saada estettyä sen kääntyminen vääjäämisen puolelle. He tunnustavat ihmisten olevan erilaisia ja välttävät kaikkitietävien yleispäteviksi tarkoitettujen ohjeiden antamista. Kirjan loppupuolella olevat tehtävät on ilmeisesti laadittukin pilke silmäkulmassa.

Kotvimisen vallankumous oli viihdyttävää ja ajatuksia herättävää luettavaa. Oikeastaan on vain kaksi asiaa, joista haluan esittää pienet moitteet: fontti oli näin vanhalle miehelle pykälän liian pieni, toisaalta tällaisessa kirjassa olisi hyvä olla hakemisto. Tämän blogin piti ilmestyä jo reilu viikko sitten, mutta tuli vähän kotvittua.