Dava Sobelin teos The Glass Universe (2016) kertoo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella Harvard College Observatoryssa toimineesta tutkimusryhmästä, joka kehitti edelleen käytetyimmän tavan luokitella tähtien spektrejä ja sovelsi sitä satojen tuhansien tähtien havaintoaineistoon. Useat ryhmän jäsenistä olivat keskeisessä roolissa myös selvitettäessä tähtien fysikaalisia ominaisuuksia. Tutkimusryhmä oli koostumukseltaan varsin poikkeuksellinen: selvä enemmistö sen jäsenistä oli naisia.
Tähtien spektroskopian tutkimusryhmää johti vuosikymmeniä prof. Edward Pickering, joka jo varhaisessa vaiheessa värväsi naisia avustamaan rutiinilaskutoimituksissa. Tilanne muuttui oleellisesti, kun Williamina Fleming (joka alun perin toimi observatoriossa sisäkkönä!) osoitti pystyvänsä hyvin vaativaan tutkimustyöhön. Fleming ja hänen jälkeensä ryhmään liittyneet Antonia Maury ja Annie Jump Cannon vastasivatkin suurelta osin spektriluokituksen kehityksestä.
Mikä oli Pickeringin motiivi palkata suuri joukko naisia johtamaansa tutkimusryhmään? Osittain kyse oli rahasta, naisten palkat olivat pienempiä kuin miesten, samalla rahalla hän sai enemmän tekijöitä työvaltaiseen projektiin (Henry Draper Catalogue). Toisaalta Pickering kannusti naisia akateemiselle uralle, hän myöskin tunnusti näkyvästi heidän osuutensa: monessa avainartikkelissa on ensimmäisenä tai jopa ainoana tekijänä esim. Annie Jump Cannon. Myös Pickeringin jälkeen tullut toinen pitkäaikainen observatorion johtaja Harlow Shapley oli tässä suhteessa edistyksellinen.
Tähtien luokittelun ohella tutkimusryhmän merkittävimmät löydöt tekivät niin ikään naiset. Henrietta Leavitt tutki Suuressa Magellanin Pilvessä olevia kefeidejä (yksi tyyppi säännöllisesti muuttuvia tähtiä) ja löysi yhteyden niiden todellisen kirkkauden ja muutosjakson välillä. Tämä on edelleen yksi tärkeimmistä kaukaisten kohteiden etäisyyksien määritysmenetelmistä, Leavitt olisi luultavasti saanut fysiikan nobelin mikäli olisi elänyt vähän pidempään. Cecilia Payne puolestaan osoitti spektroskopiaa atomifysiikkaan yhdistämällä, että Aurinko koostuu suurimmaksi osaksi vedystä ja heliumista.
Sobelin kirja antaa hyvin yksityiskohtaisen kuvan tutkimusryhmän vaiheista useiden vuosikymmenien aikana. Budjetit olivat tuolloinkin haastavia, projektia rahoitti suurelta osin tähtien spektroskopian pioneerin Henry Draperin leski Anna Draper, toinen merkittävä rahoittaja oli vanhoilla päivillään tähtitieteestä innostunut Catherine Bruce. Yliopiston johto sen sijaan suhtautui usein nuivasti suurelta osin naisista koostuneeseen ryhmään, jopa esti useita yrityksiä palkita ryhmän jäseniä erilaisilla kunnianosoituksilla. Sobel kertoo myös havaintoaineiston myöhemmistä vaiheista tuoden hyvin esille sen, että tähtitieteessä vanhoillakin havainnoilla on suuri arvo esim. pitkien aikasarjojen kannalta. Kerrassaan hieno kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti